Koripallovälitunnit luokille 4-6 ovat saavuttaneet suuren suosion!
Töölön ala-asteen koulussa on luokat 1-6. Koulussa on tavallisten luokkien lisäksi kaksikielisiä (englanti-suomi) luokkia sekä erityistä tukea tarvitsevien luokkia.
torstai 11. marraskuuta 2021
keskiviikko 27. lokakuuta 2021
Emojit puistossa!
6b kävi ennen lomaa rakentamassa syksyn väreistä suosikki emojit Topeliuksenpuistoon. Taideteokset keräsivät paljon ihailua taiteilijoiden ollessa vielä työnsä parissa ja jäivät puistoon töölöläisten ihailtaviksi.
😊perjantai 15. lokakuuta 2021
Lokakuu on lukukuu!
”Lokakuu on lukukuu”, niinkuin tietenkin kaikki kuukaudet, mutta tässä kuussa tempaistaan lukemisen saralla erityisesti! Lokakuussa kirjastoagentit ovat tehneet kirjavinkkauksia koulun kirjaston seinille ja pitäneet vinkkauksia keskusradiosta. Alkuopetus sai oman lukumummon ja koulun kirjasto on saanut täydennystä teidän kotien lahjoituksilla. Hieno juttu!
2A-luokan oppilaat vaihtavat ennen syyslomaa kirjoja kirjanvaihtotorilla. Näin on lomalla uutta ja kivaa lukemista.
Lukudiplomin saadakseen tokaluokkalaisen pitäisi lukea kahdeksan erilaista kirjaa. Listassa on kirjoja, jossa selvitetään rikos, tietokirjoja, kuvakirjoja, satukirjoja, runokirjoja ja onpa siellä yksi äänikirjakin.
Lukudiplomin
ja ruusun toukokuussa saa kaikki yhdeksän suoritusta kerännyttä
tokaluokkalaista. Lukeminen on hyvä harrastus ja sitä voi vaikka kaverin kanssa
yhdessä! Hienoa, kun kaikki tokaluokkalaiset osaavat jo lukea!
Hyvää
syyslomaa ja lukukuuta, myös aikuisille!
keskiviikko 13. lokakuuta 2021
Historiaa ja pelejä!
6AE-luokka on syys-lokakuun aikana kerrannut historian tunneilla Euroopan keskiajasta opittua tekemällä aiheesta omia lauta- ja muistipelejä.
Tehtävä innosti oppilaita niin, että projekti kasvoi ikään kuin epähuomiossa ihan oikeaksi ilmiöksi, jossa käytettiin lukuisten oppituntien ajan paitsi historian tietoja, myös ainakin suomen kielen, tietotekniikan ja kuvataiteen taitoja.
maanantai 30. elokuuta 2021
Itämeripäivä Oodissa
perjantai 27. elokuuta 2021
Monsieur France sai vieraita!
Opettajan nalle Monsieur France sai tänään vieraakseen ihanan
joukon ekaluokkalaisten innokkaiden ranskan opiskelijoiden pehmoleluja. Oli
mukavaa kysellä ja kertoa oma nimi ranskaksi!
keskiviikko 31. maaliskuuta 2021
keskiviikko 27. tammikuuta 2021
Sata täynnä!